Veljesjoukosta lippukunnaksi (poikalippukunta Tammisalon Metsänkävijät ry:n synty)

Metsänkävijähistoria on juurtunut Tammisaloon syvälle. Ensimmäiset yritykset partiotoiminnan käynnistämiseksi olivat jo 1940-luvulla, jolloin Ruonasalmentien varrella olleessa kolossa toimi Laajasalon Metsänkävijöiden osasto. Toiminta kuitenkin pääsi sammumaan jonkin ajan kuluttua ja vain ajatus Metsänkävijätoiminnasta jäi kytemään.

Tämä kyteminen kesti toistakymmentä vuotta ja vasta vuonna 1964 alettiin toimintaa sytytellä uudelleen. Aikaisemmasta viisastuneina pyrittiin toiminta saamaan nyt niin vahvalle pohjalle kuin mahdollista. Ymmärrettiin, ettei vuosikymmeniä vanhoihin Metsänkävijäperinteisiin pohjautuvaa toimintaa voitu aloittaa ilman voimakasta tukea.

Toisaalta ymmärrettiin myös, etteivät nuoren lippukunnan voimat riittäisi, jos samaan aikaan täytyisi luoda suuntaviivat toiminnalle, kehittää lippukunnan hallinto, pitää toimintaa yllä sekä turvata taloudellinen kehitys. Niinpä tukea haettiin suurelta ja vakaalta lippukunnalta, Helsingin Metsänkävijöiltä.

Perustettiin Helsingin Metsänkävijöiden Tammisalon veljesjoukko. Laadittiin kolmevuotissuunnitelma, jonka aikana Tammisalon veljesjoukon uskottiin voimistuvan niin, että se kykenisi toimimaan itsenäisenä lippukuntana. Tämä mahdollistikin partiotoiminnan aloittamisen Tammisalossa. Helsingin Metsänkävijät loi toiminnalle ulkoiset puitteet. Lippukunnalla oli vuosikymmeniä vanhat perinteet, vakaa toiminta ja talous.

Tammisalossa tehtiin paljon työtä toiminnan mahdollistamiseksi. Tammisalon VPK osoitti lippukunnalle toimipaikaksi luonnonkaunista mäkeä aivan Tammisalon keskustassa ja Lions Club rakensi lippukunnalle kämpän tälle mäelle. Näin saatiin toimitilat Tammisalosta, ja vielä kaiken lisäksi parhaat mahdolliset tilat. Oli siis luotu mahdollisuus sinivalkoisen mänkijätoiminnan aloittamiselle Tammisalossa, ja pian täälläkin kaikui oma “ALI VIIVOO, ALI VEIVOO” -huutonsa.

Partiotoiminta otettiin Tammisalossa avosylin vastaan. Jäsenmäärä karttui nopeasti ja toiminta pääsi hyvään vauhtiin. Neljän johtajan johdolla aloitti yksi kolkkaparvi sekä kaksi vartiota toimintansa. Nuorella vastaperustetulla veljesjoukolla oli kuitenkin vaativa velvoite. Sen oli pystyttävä toimimaan Mänkijähengen mukaisesti, oli näytettävä, että se muutaman vuoden kuluttua pystyisi aloittamaan itsenäisenä Metsänkävijälippukuntana.

Vuosina 1964-1967 veljesjoukko osallistui lähinnä HeMe:n leireille, sillä voimavarat olivat vielä siinä määrin vähäiset, ettei oman leirin järjestäminen tuntunut tarkoituksenmukaiselta. Vuonna 1968 oli lippukunta valmis oman leirin järjestämiseen; Niini-68 Ruovedellä. Ote leirin lehdestä, Niinihyttysestä:

“Olemme nyt ensimmäistä kertaa omalla kesäleirillämme täällä Ruoveden Niinisaaressa. Leirimme tekee historiaa siinä mielessä, että tämä on vjk:mme täysin itse järjestämä leiri. Leirimme johto on tosiaan tehnyt paljon työtä tämän leirin aikaansaamiseksi ja aika näyttää kuinka he onnistuvat. Uskon, että tämä leiri tulee näyttämään ja varmasti myös avaamaan uusia työmahdollisuuksia, jotka toivottavasti tuovat tervetullutta vaihtelua normaaliin toimintaamme. Toivon, että te vietätte täällä hyvän leirin.” – Jukka “Jali” Lehti, lippukunnanjohtaja

Kirjoituksesta kuvastuu hyvin vallinnut mieliala, veljesjoukko oli valmis kokeilemaan siipiään itsenäisenä lippukuntana. Kaivattiin vain pientä rohkaisua.

Tämä rohkaisu oli saatu, kun Ruoveden leiri päättyi. Leiri onnistui hyvin ja oltiin valmiita kokeilemaan toimintaa omana lippukuntana. Tähän oli tosin mennyt enemmän aikaa kuin alunperin suunnitellut kolme vuotta, mutta yhdessä HeMe:n kanssa oli katsottu, että vahva pohja on parempi kuin sinänsä keinotekoiset suunnitelmat.

Koko syksyn 1968 valmisteltiin siirtymistä omaksi lippukunnaksi. Lippukunnalla laadittiin säännöt ja käytiin muutakin “paperisotaa”. Vihdoin vuoden lopussa oltiin tilanteessa, että lähes viisivuotiseksi venynyt toiminta Helsingin Metsänkävijöiden veljesjoukkona oli päättymässä. Tammikuun 1. päivänä 1969 perustettiin partiolippukunta Tammisalon Metsänkävijät.