Tammisalon partiotuki ry

Lippukuntamme taustayhteisönä toimii Roihuvuoren seurakunnan ohella Tammisalon partiotuki ry. Lippukunnan toimintaa voi tukea monin tavoin, esimerkiksi osallistumalla retkikuljetuksiin tai leipomalla joulumyyjäisiin. Silloin tällöin lippukunta saattaa kaivata esimerkiksi lisäkäsiä ja -työkaluja vaikkapa kämppätalkoisiin. Yhtenä tukivaihtoehtona voi liittyä myös Tammisalon partiotuen jäseneksi.

Vuosikymmenten varrella partiolaisten vanhemmilla, entisillä aktiivipartiolaisilla sekä muilla partiotoiminnan tukemisesta kiinnostuneilla lähiseudun asukkailla on ollut suuri merkitys lippukunnan toiminnan kannalta. Nyt lippukunnan toimintapuitteiden ollessa kunnossa, on Tammisalon partiotuki ry keskittynyt lähinnä olemassa olevien toimitilojen kunnossapitoon sekä niihin liittyviin tuleviin menoihin varautumiseen.

Olisiko sinulla ideoita, mitä Tammisalon partiotuki ry voisi tehdä? Haluaisitko toimia yhdessä muiden aikuisten kanssa ja samalla edistää paikallista nuorisotoimintaa? Muutaman hieman hiljaisemman vuoden jälkeen voisi taas olla aika elävöittää toimintaa.

Yhteydenotot: Tammisalon partiotuki ry:n sihteeri Ilkka Hemminki p. 050 322 7051.

logo Tammisalon partiolaiset